7. toukokuuta 2012

Tampere Kuplii VI

5.05.2012 Lauantai  
.. jalkojen kidutusta ja juhlimista.

Sielläkin tuli jälleen käytyä, kolmatta kertaa jo omassa historiassa. Raahauduin ensialkuun kotoa Treelle, missä heitettiin mun tavarani ensimmäisenä Vanin luokse, missä sitten yövyinkin. Finlaysonille saavuttuamme miitattiin kuten asiaan kuuluu muutama ihminen, kunnes lähdettiin Shunin kanssa käskyn käydessä hiihtämään Koskikeskukselle päin. |D



Mitä rääkkiä, jalat taisi kiljua sen ressun jälkeen niin paljon uusissa korkosaapikkaissani, että kävelin loppuillan ilman kenkiä. Paljas asfaltti on kyllä näillä ilmoilla vielä melko jäätävää, ei voi muuta sanoa .. Vaikka sen jälkeen palattiinkin vielä alueelle hillumaan muutamaksi tunniksi.
Dillekin oli vielä paikalla, että päädyttiin istuskelemaan Siperiassa olevan kahvilan eteen järjestysmiehien mulkoiltaviksi. |D Tulivat häätämään pois, koska kaupungille ei oltu taaskaan ilmoitettu koko tapahtumasta. Muutamakin katsoi niin jäätävästi, että teki mieli vaan irvistää ja vilkuttaa railakkaasti ihan vain omaa pirullisuuttaan. Noh, sain vielä ilmeisesti väännettyä jotain hyvin pervoa tämän miespuolisen seuralaisemme haukottelusta. Sen johdosta ihailen huomisenkin taas komeilevaa mustelmaa polvessani, koska kumautin samalla Shunia otsaan kutittamisen takia. Herkkä poika kyseessä eiku- c--c'


Minnan, Sadun ja Nellin kanssa moikkaamisen jälkeen kohti sitten Vanilla odottavaa porukkaa. Illasta en taidakaan avautua tällä kertaa sen enempää, kuin että oli mitään mukisematta loppuiltaa kohden rentoa ja mukavaa menoa - ainakin omasta mielestäni. Tuli siinä yläikkunastakin Vania ja Shunia kuvattua, vaikka pelkäsinkin, että järkkäri lentää sieltä varmasti jommankumman päähän siinä vaiheessa, yay.

06.05.2012 Sunnuntai
.. koruja, ihmisiä ja kuvaamista.

 

Asuinpaikan kunnon takia saavuttiin paikalle toisena päivänä vasta kahden aikoihin. Koska meillä oli noin nelisen tuntia aikaa fiilistellä vielä viimeiset hetket ja viedä ne muistojen historiaan, käytiin ihanimmalla luksusaamiaisella aikoihin, vaikkei juuri mitään isoa syötykään. (Lue; ei siinä olotilassa.) Vedin naamaani siis kermavaahtokaakaota. ♥ Vaikka puhunkin, etten ravintoloissa tykkää käydä syömässä - koska kassafobia ...

Nostalgiaan ryntäsi meidän vielä syödessä sitten Oute, Allu ja Saarakin. Iskettiin perseemme siis myös Dillen ollessa vielä seurassa keskelle koko Siperiaa, että saatiin kyylätä ohikulkevia ihmisiä rauhassa. Aarokin kävi, mutta se ilmeisesti osasi puhua vain döö-kieltänsä. Eli ei se paljon muuta sitten sanonutkaan mihinkään normaaliin kysymykseen .. :____D


Ja hiukset vaihtoi jälleen väriään, sinimustaa ja basic Atlantic Blueta - raivostuttavan rehottava vako etuhiuksissa, onneksi sain harjattua kaiken lakan pois ennen paikalle menoa ja laitettua tuosta uudelleen, joten kuljettiin toisen silmän näköä estäen koko päivä. Meistä tultiin pyytämään Shunin kanssa kuvaakin, josta oltiin ihan lärvi auki koko päivän, koska ei ainakaan tietääksemme cossattukaan mitään merkittävää johtotähteä .. XD

Täällä on myös näin sanottuna miljoona kuvaa randomeista tuuletusreikänauruista sekä taiteilluista esitteistä, kuten myös porukasta ympärillä - ne vain taitavat tällä kertaa olla niin julkaisukelvottomia ihmisten mielenrauhan takia, että en julkaise niitä mielien pahoittamisen välttämiseksi. |D Voin kuitenkin sanoa, että puoliakaan niistä mahtavista jutuista ette varmaan olisi oikeasti halunnut kuulla ...




Sellainen viikonloppu täällä, entä siellä? Nyt katoan itse pakkailemaan tavarani D'tä varten, joka on jo huomenna ! Tekisi kyllä mieli nukkua palaamisen jälkeen varmasti seuraava viikko, mutta nyt värjään hiukset uudelleen ja katoan ottamaan unia noin seitsemäksi tunniksi ennen 24 tunnin valvomisoperaatiota. :---D

Terveisin Shato ~

1 kommentti:

ReiChi kirjoitti...

Hyvä hyvä Akisieni osasit kirjoittaa oikein :3 Mao on ylpeä nytten ♥