9. toukokuuta 2012

D @ Gloria, Helsinki 08.05.2012

Tätä tunnetta ei äkkiä sanoin kuvailla, jos ollenkaan. Ei aamua, ei päivää, ei yötä, ei iltaa. Pitkän viikonlopun jäljiltä jalat olivat vielä vähän jumissa, mutta se seikka ei haitannut menoa laisinkaan. Lähdimme Shunin kanssa 08:20 linkkavuorolla Helsinkiin, jossa kävin ostamassa D'n faniprojektiin kuuluvat muumipurkat ja salmiakit. Laatikko kerkesikin kiitettävästi täyttyä sisällepääsyyn mennessä, kiitokset kaikille hyvinsujuneesta toimituksesta suoraan backstagelle saakka!


Tapasin samantien sitten Piiankin, jonka lisäksi suloiseen ja värikkääseen joukkoon kuului myös Hipsu ja Annika suurimman osan ajasta. Yritimme selvittää lahjojen tuojia, pyörimme näkemässä tuttuja ja kyselimme lisätietoa järjestelyistä JrockSuomelta. Mäkillä taas kyseltiin kovasti, miksi kaikki on juonut tänään niin paljon kaakaota, mikä sai pienen naurukohtauksen aikaiseksi. Kyllähän se yli kuuden tunnin jonotuksen armoilla lämmitti ihan mukavasti.

Mah woman.
Hipsu~
Q&A

Sisälle rakennukseen alettiin päästämään Q&A'n vuoksi jo kellon ollessa 18:30. Onneksi tällä kertaa kaikki pääsivät ennen keikan aloitusta jopa sisälle, jotta keikkaa ei jouduttu aloittamaan uudelleen alusta kuten viime vuonna. Jännitys ja tärinä alkoivat kyllä tuntua järkyttävinä tunnetiloina vasta rappusia laskeuduttaessa, kun me kurvattiin suoraan saliovista paikalle ja päädyttiin ensimmäiseen riviin Hide-zoun ja Tsunehiton puolelle. Toisinsanoen sieltä näki kaiken paitsi Hiroki jäi ikävästi taka-alalle esitysverhon taakse. (* ̄m ̄)

Teki mieli haukkoa happea uudemman kerran miehien ilmestyessä lavalle. Istahtivat tuoleille ja yleisöltä maaniteltiin, etteihän kukaan ottaisi kuvia. Vain yleisöstä otettiin yläkaiteelta kuvaa, jossa kaikki olivat kädet pystyssä nenä kohti kattoa. Kysymyksiin lukeutui Hide-zoun laulupyyntö: Mies lurauttikin huiman kahden sanan laulupätkän, jolle taputettiin aivan hulluna. Kaikki sanoivat myös erilaisilla äänillä "Nyah" ja Ruiza varsinkin toisti sen kuin olisi ollut juuri orgasmia saamassa..


".. D IS HERE !"

Kello lähestyi tappovauhdin nopeasti kahdeksaa. Keikka alkoi heti Der König Dunkelheitillä, kun tuolit olivat raahattu esiintymisen tieltä pois. Savua leijui ilmassa ennätysmäisen paljon ja jäin tuijottamaan ensin Hide-zouta kuin aavetta hänen lavalle saapuessaan.Olen ollut ainakin viimekerrasta lähtien sitä mieltä, että mies näyttää aika-ajoin miltei haudasta nousseelta äärimmäisen vakavuutensa kanssa, mutta tällä kertaa hän jopa oikeasti hymyili, vaikka pysyikin etäisenä.

"Helsinki! Pidän teistä tytöt!" 
Asagi oli myös jopa todella sympaattisen näköinen sivuotsatukkansa kanssa, joka korosti lempeän pyöreämmin kasvonpiirteitä (.. ainakin omasta mielipiteestäni, heh.) Ruiza ja Tsunehito taas olivat omia sädehtivän iloisia persooniaan, jotka tarjosivat kitaristeina itseään yleisölle minkä kerkesivät. Koska olin itsekin toisen sivun korokkeen edessä, tajusin hämmennyksekseni useita kertoja Hide-zoun kuin Tsunehitonkin osoittavan myös omaa kuontaloa ja katsovan silmiin takaisin hymyillen. Paremmin ei keikka olisi vain voinut alkaa. Kontakti yleisöön on esiintymisen a ja o eikä voi sanoa, että bändi ei sitä hallitsisi. Sen puoleen heiltä saa varmasti eniten ja koskettavimmin huomiota koskaan. 

"Now.. Flags and your beautiful hands ..!"
Night-Ship "D" oli yksi mieleenpainuvimpia kappaleita tälläkin kertaa. Ainoastaan oma lippujenteko oli jäänyt ja rahapulan takia niitä ei ollut käsisaatavuudella, mutta vokalistin esimerkkiä noudattaen tanssi onnistui hyvin, koska muistin vielä viime vuoden liikkeitä! Liehuva lippumeri näytti kuitenkin edelleenkin mahtavalta katsella.

Lukuun saatiin myös Desert Warrior. Shun kutsui jälkeenpäin sen alkua "egyptiläiseksi soinnuksi", jolle pääsin naureskelemaan bussissa. Siltä se kieltämättä kuulostaa, joten olin tyytyväinen pakkauksen ennenkin kuullusta sekä hullunkurisimmista fiilistelybiisistä. Se tuo lähinnä mieleeni D'n ratsastamassa aavikolla mustilla hevosilla sotavarusteissa, ilmaston ollessa erittäin kuumaa ja kuivaa. 


Suomen kansalaisille tarjottiin tämän kaiken päälle paljon pyydettyä luksusta. Eden. Se todella soitettiin, enkä voi käsittää vieläkään kuulleeni sitä livenä. Kaunista, sujuvaa, korrektia. Edenin aikana kuvattiin myös kertosäkeen lauluvideo, joka ilmestyi keikan jäljestä D'n official sivuille Facebookkiin. Oli vain niin hienoa laulaa heidän mukanaan, kun laulu kaikui selkeänä korvissa. Koko yleisö varmasti oli vielä enemmän tai vähemmän mukana. Klikkaa itsesi tästä Edeniin.

FIRST ENCORE
Aivan liian pian alkoi jo ensimmäinen encore. En osaa nimetä mitä sen aikana laulettiin, koska muistini pätkäisi siinä vaiheessa liiallisen kiihkon sekä surun välimuotoina. Sen aikana jäsenet kävivät kuitenkin halaamassa yleisöä, kättelemässä ihmisiä ja hidas loppumusiikki lähti käyntiin. Omatkin posket kiilsivät siinä vaiheessa märkinä punaisissa valoissa, koska sisäistin, etten näkisi heitä enää koskaan, jos toista encorea ei tulisi.

Ennen lähtöään huomasin myös Tsunehiton tulevan ihmisjoukkoon, katsovan suoraan silmiin ja livauttavan käteeni plekunsa. ;_________;' Hän puristi vielä kättäni, jotta plektra ei putoaisi ja jatkoi matkaansa huutaen arigatoa. Se herkisti vielä sitäkin enemmän mieltäni, että halasinkin vieressäni olevia lujasti, etten olisi valunut lattialle itkemään. Hetken päästä ihmiset alkoivat huutaa toista encorea.

SECOND ENCORE
Helpotus vieryi valtavana sekä käsinkoskeltevana ylitseni miesten ilmestyessä sinä iltana lavalle neljättä ja viimeistä kertaa. Kiitollisuus on koko sanavarastoni luokkaa, että ihmiset jäivät eivätkä lähteneet itkien pois. D soitti vielä Day by Dayn, joka oli täydellinen lopetus hyvälle keikalle. Katosin hakemaan nyt tuttujani itsekin halattaviksi. Nyt suunnaton ylistykseni ei tässä vaiheessa ole enää turhaa, koska suosittelen D'n keikkaa kaikille, jotka ovat siellä käyneet ja niille lopuillekin. Tätä kokemusta ei pidä jättää välistä, vaikka kuinka vaihtoehtoa harkitsisi ! 

Goods~
Muistoiksi vielä tästä illasta. Myynnissä oli huppareita, ruusunauhoja, vihkoja, kasseja, paitoja, julisteita, dvd'tä - ties mitä, oikeasti. Huomasin viime kerrallakin D'llä olevan myynnissä sitä ja tätä, että sinne ne rahat upposivatkin. Tällä kertaa ostin vain alla näkyvän kangaskassin ja vihkosen.

Vihko sisältää siis jäsenien nimikirjoitukset ja promokuvat, keikkakuvia, settilistan sekä ns. normaalilook kuvia kaupungireissuilta ilman meikkiä, esiintymisasuja ja hiustenlaittoa. Sisällä oli myös Suomen keikalla viimeksi annettu lippu, mikä oli todella ihana yllätys huomata! ♥


Puhuin myös saamastani plektrasta. Yllätysyllätys, sain viime kerrallakin Tsunehiton plektran, joka oli väriltään punainen - mutta tällä kertaa sain lempiväriäni violettia. ;w; Alla on myös viime plektran sijainen, jonka vaihdoin Ruizan kädenjälkiin. 


Hyvää keikan jälkeistä fiilistelyä kaikille ja toivotaan, että miehet palaavat pian Suomeen !.. En epäröisi hetkeäkään, jos kysyttäisiin vielä silloin tulemaan keikalle, vaikka se olisikin jo kolmas kerta tämän bändin historiassa. |D Nyt pitkällisten höpinöiden jälkeen, öitä ! ♥

2 kommenttia:

りゅんで=ryunde (✧≖‿ゝ≖) kirjoitti...

toi boksi oli just hieno ja erottu kivasti joukosta ! ^^

Ane Shàto kirjoitti...

Totta, hyvä jos joku muukin oli tätä mieltä ! (: Sitä toivoen kyllä, että ideat riittäisi vielä tulevaisuudessakin johonkin omaperäsempiin ideoihin kuin kansioihin. :----D