21. tammikuuta 2012

Desucon Frosbite 2012

Kiirettä on riittänyt koko viime viikonlopun. Koska Desucon Frostbite 2012 saapui luoksemme ilahduttamaan elämäämme, lähdin itse jo perjantaina kohti Helsinkiä Hipsun luokse. Tästä siis lähtee käyntiin tämänpäiväinen aiheemme ! : 3 Pahoittelen sen myöhästymistä, koska postauksen aloitin jo maanantaina, mutta se jäi .. Jälleen. 


Voin haukkua kuitenkin ensimmäisenä lumisadetta ja pahaa matkustuskeliä linja-auton myöhästelystä, että pelkäsin jo pysäkillä ollessani sen menneen aikoja sitten ohi. Kaksi ja puoli tuntia jälkeenpäin kuitenkin seisoin jo tekstaamassa Kampin asemalta seuralaiselleni, että missä hän mahtoi olla. Kyllä se sipsutti sieltä sitten paikalle, vaikka ensin jäädyin vaan tuijottamaan tätä vieressäni kuin ei olisi koskaan nähtykään. XD

Ensimmäisenä tietysti matkalla Hipsulle saatiin tietää, että D'n keikasta tuli varmistus. Teki mieli lähteä hyppimään jonnekin ja huutamaan siitä koko kaupungille, mutta alettiin suunnitella jälleen bändin fanilahjaa, joka vei meidät paikalle asti. Aikamme naureskeltua alettiin kattoa sitten Camp Rockia ja kokeilin uusia piilareitanikin siinä samalla. Kuulemma olivat kovin crazyn näköiset, enkä ihmettele. :---D Näyttivät enemmän kyllä pinkeiltä kuin tummanpunaisilta mustalla sävytettynä, mutta aina ei voi saada haluamaansa.

Cybershopista löytyi niille sitten söpö säilytyskotelokin. ♥



Lauantai
13.01.
Aamu. Lisäke. Juna. Bussi. Rumba, shalalala ......


Sellaista kaikkea kuului meidän aamuumme. Herättiin jo varmaan seitsemän aikoihin, iskettiin meikit naamaamme ja lisäkkeet päähämme. Mutta tämä oli nähtävästi ilmeisen hitaista touhua, heh ! Näin tosiaan kävi, että me oltiin hankittu jo eilisiltana junaliput aamulle ja illalle, mutta ensimmäinen syyn takia (eli toisinsanoen naamanlaitto) me skipattiin ensimmäinen juna, johon meidän piti mennä. Sen jälkeen tämä toinen syy, hiuslisäkkeet, skipattiin sitten toinenkin !

Sitten siihen kolmanteen oli jo pakko ehtiä. Saatiin juosta henkemme edestä ja ups, mentiin sitten kaikenlisäksi väärään junaan. Ei mitään, me orvot siellä vaan tallustellaan kuin ei olisi tiedettykään kysymään neuvoa junan lipputarkastajalta. XD Se antoi meidän sitten tulla sillä, krömhömö.

... Ja viimein Lahdessa saatiin ihmetellä aikamme bussiaikatauluja.
Perille päästiin kuitenkin, yay. Kahden hengen ylimaallisella älyllä ja oivalluksilla.


Kyllä, Sibeliustalon oli jälleen kerran täyttänyt nämä ihmeelliset ja kauniit olennot syvistä mangan, animen ja muiden sarjojen luolista. Kuten mitä saatiin jo odottaa, ei siellä hirveästi kenellekään yksin tilaa jaeltu. Etsittiinkin sitten ensimmäisenä käsiimme Jenna, joka oli sujuvasti mukana tekemisissä aina Japanilaiselämän paneeliin asti.

Tottakai saatiin siinä samalla kanssa oma Ramunen avaaja, koska me ollaan heikkoja tyttöjä, eikä saatu sitä edes auki ominvoimin, haha. :---D Nauratti kieltämättä meidän toilailut taas siinä määrin, ettei ehkä puhuta niistä enempää .. Ja Mana kulki aivan meidän ohitse myös jossain vaiheessa ! Tottakai lähdettiin juoksemaan Hipsun kanssa ihan hirveää vauhtia perään ja turvamiehet oli jälleen menettää hermonsa, kun taidokkaasti kiisin itse sisääntulokäynniltä enkä edes huomannut vasta kun jätkät tulee mun eteeni seisomaan sillee "EI SIITÄ !" .. Joo, eiei, rauha maassa ja ihmisillä hyvä mieli.




Ääninäyttelijä Toshio Furukawan esitystä käytiin myös katsomassa. Hän luki eri äänillä erästä tekstiä, mikä kyllä kävi melko mielenkiintoiseksi, koska se kuulosti jossain määrin niin tutulta ja turvalliseltakin. Samoin Emmi liittyi seuraan, kun mentiin katsomaan sitä yhdessä.

Kyllähän se aika siinä sen jälkeen loppukin. Oli todella lämmittävää nähdä tän talven keskellä kaikki muitakin ihania ihmisiä, hiuh. ;________; Mulle tulee jälleen hillitön ikävä teitä, joten toivottavasti nähdään pian uudelleen !

Plus, että ylemmästä kuvasta varmaan huomaa, että innostuttiin molemmat kuvaamaan sitten toisiamme. Kuvattiin myös Annikan Togainu No Chi cossia ihan urakalla ja tykättiin ihan, että suurinosa kuvista onnistu jopa hyvin. Musta on mahtava tunne saada toiselle kuvia, josta se tosissaan pitää. Samoin tykkään kuvata muita ihmisiä, koska leikki kameran kanssa ei ole koskaan pahitteeksi. Pssst, haluaisiko joku mallikseni? (;


 


Uhri ja lampaat esiintyvät, vai miten se menikään?



.. Siellä ulkona oli vähän kylmä, pitänee myöntää. Siksi se olikin niin loistava kuvauspaikka !

Sunnuntai 14.01.

Nyt kun oon sitten onnistunut lauantaipäivästä kirjottamaan jo pitkät pätkät, sen sanon, ettei meidän junaonni jatkunut sunnuntainakaan. Kerittiin siihen juuri ja juuri, että onnistuin laittamaan piilaritkin silmiini juuri niin, että ne sitten ilmoittivat koko päivän olemassaolostaan. Ja saatiin odottaa vielä se puoli tuntia aamulla Sibeliustalolle menevää bussia, joten lähdettiin Heselle lämmittelemään. Mutta arvatkaa mitä? Sekin oli kiinni ensimmäisen kymmenen minuuttia, ei nyt hel- ! ♥

Noh. Näidenkin vastoinkäymisien jälkeen kierreltiin, tavattiin tuttuja ja sitten istuttiin pariksi tuntia lagaamaan, mihin lensi tietty kaikki paikalle myös tervehtimään. Mietittiin kaikkia asioita yhdessä sekä suunniteltiin cosseja Tsukifestiin. : 3


Sitten saatiin vain loppuaika ihmetellä, miten ihmiset alkoivat lähteä paikalta jo niin aikaisin. Salit tyhjenivät, ilta huipentui lähtösanoihin, kotimatkaan ja juna-asemaan. Kyllä. Koko conporukka tuntui yleensäkin kerääntyneen sinne, mikä oli niin ihailtavaa, että teki mieli itkeä .. Sain jonottaa itsekin sellaisen puolituntia lippuja, kunnes Shou ilmestyi kavereineen paikalle, minkä johdosta päästiin samoille istumapaikoille koko porukka. XD


Oma vaatetukseni väliin lauantailta, kun taas sunnuntain kuljin toinen silmä mustana ja toinen punaisena sekä musta niittitakki kainalossa ja nahkahousut jalassa. ♥ I really like it, ainakin melkein .. Se siitä erikoisuuden tavoittelusta sitten.


Eniten kiitos Hipsulle, joka majotti mut jälleen ja toimi seuranani viikonlopun, I miss you !
Ja samoin kiitokset muillekin seuralaisille, jutteluseuralle jne. See ya again!

Toivottavasti tämä postaus antoi teille jotakin, mitä ennen ette ole vielä saaneet, eikusta. (;

♥ ~ Ane

1 kommentti:

Sutsi kirjoitti...

http://wt4w.blogspot.com/2012/04/haaste-osa-101-dalmatialaista.html

Pakko kun on ees joku haastaa :D