28. helmikuuta 2011

It's my tralalala!

.. Jälleen voinkin todeta, että olenpas armottoman laiska(sanonko mikä). :'D 
Kiitokset uusille seuraajille, joita tonne näyttää ihan yhtäkkiä kiertyneen liiankin monta mun aktiivisuuteen verraten. Huhhuijaa. o___o Ihan yllätyn ! Mutta kuitenkin .. Mitäs voisinkaan teille tällä kertaa kertoa. ;)

Ainakin voisin sanoa sen, että juuri nyt vietän lomaa ! Ja vielä, koska tätä kuuta on jäljellä muutamia tunteja, sanoisin että tässä kuussa oon onnistunut lähtemään ensimmäisenä asiana Eevan & Venlan kyytiin Helsinkiin. Jännitys oli aika mahtavaa, kun tajusin, että mulla on mahdollisuus viimein nähdä hipsu. Tätä olikin odotettu jo vähän aikaa, mut en koskaan olis tilaisuuden uskonut tulevan näin pian. Onneks se sitten sattu kohdalle. :'D

Heräsinkin kyseisenä sunnuntaiaamuna 6.2.2011 jo seitsemän aikoihin, koska yhdeksältä piti olla Eevalla - kamppeet päälle ja menoks sitten vaan. Itse Eeva, Venla ja sen vanhemmat kaksi lähtivät katsomaan Apassionataa. No, täältä takapajulasta kestikin muutama tunti päätyä sitten Pasilan juna-asemalle, josta lähdin kohti Kamppia. Tunsi sitä taas olleensa täysin avuton nainen kaiken sen jännityksen suhteen, kun suju matka ihan ongelmitta ja hipsunkin sieltä löysin lopulta. Oli kyllä mukavaa jutella kasvotusten, vaikka aikaa ei sen puoleen ollut ihan kauheasti ~ ! Toivottavasti tulee tilaisuuksia viel useampiakin nähdä. :') Muistan varmaan aina sen maagisen kilinän, jonka tää tulija toi tullessaan siihen matkaa piristämään, vinks. X3 Harmi, että kuvattua ei sitä reissua tullut, mutta mukaan tarttu uus 3mm venytyskoru ja pari koruu Ninjasta. :D

Sen jälkeen alkokin elämäni ensimmäinen tet viikko. Olin tetissä tästä katottuna kaikista lähimpänä olevana koululla, jossa myös 'pikkusiskoni' Ada käy tuota koulutietä. ;) Tykkäsin kyl, että oli ihan mukavaa (ainakin mukavampaa ku puurtaa kahdeksasta neljän päivää rakkaalla ylä-asteella). Koska ystävänpäiväkin oli heti maanantaina 14.2., sain perjantaina viikon päätteeksi kaikenmaailman mukavia korttejakin viimeisiltä tunneilta. :D Suloista, piristi kyllä mieltä kovasti. XD Itekin tein yleistoivotuksen taululle, hyvällä tuurilla kiikku siel viel maanantaina et kaikki näki sen ~.


Sitten Clarinsin puuteri, jonka sain joululahjaks. Teki mieli laittaa tästäkin pieni esittely ja kuva (.. ja tietysti Alice Nine on kyllä vain, koneeni taustakuvana, kuten sen tuolta ehkä saattaa huomata :''D). Mun mielestä toi puuteri on ihan suhteellisen hyvää, levittyy tasasesti ja peittääkin pienempiä virheitä, mut parempaakin tietysti se voisi olla. En tosin sano ehkä siihen asiaan enempää, jokaisella omat mielipiteensä.


Sitten voisinkin siirtyä setvimään vaikka tunnepuolen asioitani, eikö kuulostakin hyvältä .. :''D

Muutama kuva voisi kertoa aika paljon, mutta mitä sitten ajatella mistäkin, en tiedä oikein enää. Milloin olisinkaan tarkalleen tiennyt? Mulla vaan on järjetön ikävä yhtä ihmistä, niin ikävä etten käsitä itsekään .. :'D Oumh, anteeksi rakkaat lukijani - siitä vain oli pakko mainita. Kuitenkin pakko sanoa, että Suvi Teräsniskan kappaleet sopii erikoisen hyvin nykyiseen mielentilaani ja ajatuksiini. Kuten myös edelleenkin kannustan Jenni Vartiaista, se nainen todella osaa mun omana mielipiteenä laulaa. Onnittelut viimeisenä mainitullekin seitsemästä Emma pystistä, todella hyvä saavutus ! Tosin, tosin, onhan myös lukuisia muitakin kappaleita ja laulajia, jotka voi käsittelee sitä mitä mä tunnen juuri nyt, en vain ala ehkä luettelemaan niitä tässä .. :)

Ai niin, osallistuin myös kertomisen arvoisena asiana vihdoinkin jo kauan katselemaani, hipsun johtamaan Gazetten fanilahjaprojektiin 2010-2011. En tiedä, kuinka paljon musta tulee todellakaan olemaan apua, mutta toivottavasti edes jotakuinkin. ;D Pyrin myös kuvailemaan tätä pakkasen viilentämää lumimaisemaa hieman Kain nimipäivänä, joka olikin tuossa 16. päivä tätä kuuta. Btw, saisi kyllä tulla kesä jo (ette varmasti ole kuulleet tätä vielä kertakaan tänä talvena. XD) Olin jäätyä kalikaksi mun viisaalla talvivarustuksella jo reilun kymmenen minuutin ulkona olon takia. I'm soooo lazy, omggg .. Klicks, fanilahjaprojektin sivut ~

.. Meidän Ruki. Itseasiassa, MUN Ruki. XD 
Nauroinko tälle kuvalle edes, kun katoin kameralta mitä olin ulkoa napsinut?
Myönnän, sain kyllä hysteerisen naurukohtauksen kiitos kieroutuneen huumorintajuni. Isä hätkähtiki ja kysy et mitä mä oikein taas nauran.

Hetken päästä kuuluukin:
"No mutta, hänhän on sentään AITO!"
".. Isä, kiitos vinkistä."
Toi ilme on meinaa jälleen sitä luokkaa, että jos katse voisi tappaa ..

 Mitä tuohon kattiin muuta tulee, Shaykin (aka entinen Masse) kanssa saatu aika mahtavia fantasioita jälleen. Upsista vain, se tulee tänne tiistainakin loman kunniaksi. :'D Sinäänsä, kun näitä juttuja lainailla voin .. 

Kuvaan liittyen, halusin tunkasta tuonne tuon "Ane Shatón", koska tykkään kyllä henkilökohtasesti enemmän nimityksestä Shato, kuin Joinan tai Ane. Tietysti molemmat silti käy, mutta. ;) Uuden lookin nimissä kokeilin ! 
Tuossa sama toiselta puolelta - inspiroiduin tuosta merkistä, se oli niin hieno. ;3 Jos joku haluaa tietää, tuossa korvissa btw lukee "Nihon no rokku", tarkoittaa jrockia. :) Esittelinkin sitä jossain aiemmassa postauksessa. 








Otankin kuvia sitten myöhemmin ostoksista, joita hankin Forssasta & Lempäälän Ideaparkista kahtena viime päivänä. Voin kuitenkin mainita, että mukaan tarttuivat uudet farkut, joita ite pidän aika katu-uskottavana .. XD Ne on jännät. :) Sekä uuden paidan sain ja tietysti eräälle hyypälle tuliaisia. ;3 

Lumikuviakin tulee toivottavasti enemmän kuin tähän mennessä räpsittyä, kirjoiteltuakin useammin jotain mukavia pieniä oistauksia. Nyt seurailen Jenni Vartiaisen livekonserttia ~ :) Perjantaina lähdenkin yea, Helsinkiin ! Hipsulle. Jännittää. :''D  

.. Kunhan jaan muutamat tekstipätkät kanssanne, ystäväni, kuten puhuin niiden yhteensopivuudesta mielentilani kanssa: 

"Tuuli tuule sinne missä muruseni on,
Leiki hetki hänen hiuksillaan.
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin.
Kerro, häntä ootan yhä vaan."
 
"We could lose, we could fail
In the moment it takes
to make plans or mistakes."
 

"Miettien, etsien, kaipuu saa mut valvomaan
Öinen kuu, heijastuu, seuraa hetken siltä saan."
 
 Tällä kertaa en kirjoita tämän enempää, kiitos lukemisesta.<3
 - Ane Sható 




2 kommenttia:

hipsu kirjoitti...

'Muistan varmaan aina sen maagisen kilinän, jonka tää tulija toi tullessaan siihen matkaa piristämään..' < HEHEHE :''D lolz. btw. kiitus projektin mainostuksesta :----) (ottakaa shatosta mallia!) XD

Shato kirjoitti...

Jea, oon aina esimerkikäs ihminen. ;) Mutta olihan mun pakko edes JOTAIN aikaansannoksiani kirjata, heh ! :'D .. Ja oli se maagista, usko pois. XD