23. tammikuuta 2011

Vuodenvaihdos & uusi alku 2011.

Ei ole tullut kirjoitettua näköjään taas tooosi pitkään aikaan,
joten kerron vähän mitä sain joululahjaksi ja missä oon käynyt viime aikoina. :D

Joulu 2010
Tuli juhla vietettyä puhtaasti kotona, Sinikin tuli paikan päälle vierailemaan silloin. Katottiin koko aamu lastenohjelmia ja naurettiin jotain hienoja oivalluksia, kun joulupukin linjaa tuli. Hiuksetkin oli vielä siihen aikaan violetit, mistä pistelin sitten kuvia muutaman irc-galleriaan. 

Lahjoiks tuli DVD't Liisa Ihmemaassa & Prinsessa Mononoke. Oli kyllä molemmat hyviä elokuvia, kun katseltiinki sitten samantien ku paketit oltiin avattu. Vaikka Liisa Ihmemaassa oonki nähnyt Tampere Kupliin aikaan jo 3D'ä elokuvateatterissa - ja kenties, ehkä Mononokessakin olisi saanut kuitenkin olla jotain hieman enemmän vielä? :3 Mutta niin, Backstreetin lahjakorttikin tupsahti sekä meikkejä ja hiustenhoitotuotteita. :D I love u, sisko. <3 Jennalta, Masselta, Eevalta, Annikalta ja Terhiltäkin tuli kyllä tosi kivoja lahjoja, tosin ne sitten avattiinkin jo koululla melkein kaikki sekä yökirkossa. Ei kyllä joululomalle olisi yhdessä vaiheessa tehnyt mieli lähteä, kun oli sen verran hauskaa taas ennen koulun loppua oppilaskunnan huoneessa. :3 Pari halausta tekee ihmeitä. 

Nii muuten, myös Elsan antama koru oli tosi kiva. Se tilas myös ennen koulun loppua mulle ja sen kaverille, sekä myös itelleen Miyavin keikalle liput. Tuli myös sen jälkeen ilmi, että Massekin pääsee kattomaan Miyavia, joten en vois olla enää onnellisempi. :D Se onkin sitten eka jiirukeikka mun puolesta, joten odotukset on aika korkeella.

+ meidän hieno joulukuusi.
Sonkelta tuli tällänen sekä semmone siisti korvakoru. :3 Polttelin sitte vaniljan tuoksusia kynttilöitä samalla jotka tuli Terhiltä, koska mm. Sonkke tykkää niiden tuoksusta. :)
Igora shokkiväriä .. Kaulassa se Elsalta saatu koru. :D
Koulun yökirkko look. 
Ja sitten uusi vuosi meni ja oli, lomaa siinä välissä ja kaikenmaailmasta pientä touhuilua ...

Annikan 15v. synttärit 1-2.01.2011
Oikea juhlapäivä olikin jo viime vuoden puolella, mutta lähdettiin juhlimaan niitä vuoden ekoina päivinä Annikan kotiin Massen, Terhin, Eevan, Jennan ja Venlan kanssa. Porukkaa olikin sit aika monipuolisesti, että touhua riitti, laulettiin karaokee, tehtiin pizzoi, soilteltii pilareita, kuvattii, naurettii randomeita kuvia, juteltiin kaikesta mahdollisesta ja käytiin iltalenkilläkin siinä erään pikkusen takia. ;) Mun yhdellä lempiväril keltasel ei vissiin Uno sujunut, kun hävisin tottakai niille kaikille suurinpiirtee se koko pakka siinä kädessä. XD Meni vaan siinä aamu seittemään.

Venla vaan puuttuu :3
minä & masse.
Tampere 3-5.01.2011
Ei toki väsyttänyt lähteä sitten valvotuiden öiden jälkeen Tampereelle Sinille ja Markolle. Mutta aika meni tosi kivasti, kun katseltiin etenkin Wall-e, jonka molemmat on tahtonut nähdä jo pitkän aikaa sekä muutama muu elokuva. Vähänkö edellä maintitu oli kyllä hyvä, se pikku robo oli niin lutunen. ;D Ja joo nää pöytäkeskustelut oli kanssa ihan yyberkivoja. Jos niitäkin taas ois äänitetty ja kuunneltu jälkeenpäin ni jepjep. XD Laadukasta keskustelua ! 

Käytiin sitten myös kaupoilla ja tehtiin kaikkee muutakin tällästä, Heselläkin syömässä .. Piti myös levykaupoista ostiskella Alice Nine'n levy, mutta päädyin Matenrou Operan Anomieen puolivahingossa. Oli kyllä tosin joku niin älyttömän hyvä ostos, että levyä on tullut kuuntelua jo tässä ajassa vaikka kuinka paljon. :D  Gina Tricotissakin törmäsin yhteen tyttöön, joka kuunteli jiirubändei kuulemma ja sil oli kyllä tosi ihanat hiukset, että olihan sille pakko ryntää puhumaan (jälkeenpäin sainkin taas kuulla siitä, ettei monikaa uskaltais kyllä vaa olla yhtää rohkee ku minä. XD) Ja sillä Back Streetin lahjakortilla ostin semmosen violetin mekon. Saa sitten nähdä, mitä käyttöä sillä tulee olemaan, musta se vaan oli tosi ihana. 

Ainiin ! Sini oli hankkinut myös sille lampaan! Se oli söpö, kuulemma Tittu. XDDD Mäkin sit ihastuin semmoseen niin ostin semmotteen "pehmoeläinpalleron", tosin vaan lehmän. Ihastelkaa, se on Tifu.  Anttilan viimesiä ..


Maijan mökillä 7-8.01.2011 
 Sitten se olikin taas menoa, kun yksi päivä kokonaan kotona ensimmäistä kertaa sinä vuonna tuli vietettyä. Tällä kertaa me riehuttiin Maijan kutsumana mökillä Eevan, Terhin ja Annikan kanssa. Vissiin se on niin, että juttujen laatu jälleen koheni, mitä parempia ystäviä on. Naurettiin melko mahtaville asioille nimittäin, mutta siitä ei puhuta, mihin ihmisiin asiat liitty. :D Voisitte saada vielä pahat traumat. 

Pelattiin kanssa ihan innoissaan xbox 360'lla, sinne oli hankittu kyllä kaikki mahdollinen siihen liittyvä; rummut, kitarat jne. Sain jälleen huomata, ettei mun ehkä kannattaisi edes haaveilla rumpalin urasta, kun ei edes siinä sujunut kovin hyvin. ;3 Ehkä kantsii vaan kuvitella olevansa Reita tai Ruki, kröhöm. Tosin Musen Hysteria sekä Tokio Hotelin Monsoon jäi ihan mukavasti soimaan päähän, kun kelattiin niitä ihan muutamaan kertaan läpi siinä pelissä ! Eeva tosin kyllä tykkäs siitä jälkimmäisestä ja Terhi erikoisemmin edellisestä vaihtoehdosta. ;) Eikös ookki hyviä bändejä, häh.

Keksittiin myös yöllä ihan mahtavia ideoita pullonpyörityksissä, ehehehe. Kuka sai jotain jalkasuihkeita naamaansa ja kuka maistaa saippuaa ja kuka istua jossain pimeessä saunassa ties kuinka kauan. Ja lopun aikaa kiljuttiinkin, kun pistettiin valot pois ja kaikkialla oli iha pimeetä. XD Tuli siinä kyllä painikisojakin jossain vaiheessa ja karaoke kuuluu myös aina asiaan! 

Nou kuvat, anteeksi. :DD

21-22.01.2011 Silja Line Tulimeri
 Tukioppilaiden järjestämän vaatetusviikon viimeinen päivä, perjantai. Pari päivää viikosta heitin samoilla vaatteilla, mitkä olin hankkinut Rukin cossia varten, vaikken sitten sinä varsinaisena tyylipäivänä päässytkään tulemaan. Sillon olisikin lähtenyt varmaan suht rajut tyylit päälle, jos vaan olisi kahdeksan aamuna jaksanut vaivautua, mulle kun se tekee vähän tiukkaa yleensä .. :D Mutta se siitä sitten. Kuitenkin kyllä muutama opettajakin tuli kysymään, että kukas on Ruki, kun selässä taisi lukea niin (oli olevinaan loistava idea kirjottaa siihen paitaan kyseisen herran nimi..) Eipä tainnut vastaus: "Gazetten laulaja!" sanoa mitään. ;<
 So sad.

Joka tapauksessa, lähdettiin Turusta Silja Europalla risteilylle. Siellä olikin sitten yllätyksenä Tulimeripäivä, eli kyydissä oli noin 1000 palomiestä, mitä eräs tietolähde kertoi. Muutenkin koko pikkuinen paatti oli tupaten täynnä ihmisiä~ Ajattelin jälleen lähteä karaokeenkin jälleen, mutta illalla siellä oli menossa vpk'n SM-karaoke, joten en vaivautunut. :D Meno oli kyllä mahtavaa, että tuli bailattua ja tanssittua ja hommailtua vähän muutakin siellä, kun Sinikin oli mukana. Saatiin myös nauttia pitkästä aikaa autokannen alla olevasta hytistä ja jäiden kolinasta. Taitaa aina siellä eniten pelätä, että toivottavasti ei satu mitään sillä kertaa. :o Oli myös tosi nice, kun heti tyypit oli sillee "woooohhh onks tää aito", kun leikin kajaalilla ja piirsin mun poskeen sellatteen kuvion. :D Mikäpä siinä toki.

Loppulaulu. 
Näin on siis sujunut mun matkailut suht pitkältä aikaväliltä. :3 Toivottavasti jaksoitte lukea kaikki mun lärpätykset! Kiitos ja hei pikkuiset hunajamyyrät. <3
terv. Foxprincess Crysemà

Sonkelle meni jouluksi, kun innoistan piirtelemään Rukin .. :D
 

Ei kommentteja: